VAADI TOMAATEILTASI KESTÄVÄÄ MAKUA
Saammeko esitellä:
G.K. Porimodoro, Suomen ensimmäinen tommelier
G.K. PorimodorG.K. Porimodoro on tomaattisommelier, jolle tomaatit ovat intohimo. Hurmurimme on syntynyt Vesuvius-vuoren juurella Italiassa, jossa hän sai myös koulutuksensa ja ansaitsi arvonimensä. Etelän hedelmät oli kuitenkin äkkiä nähty, joten G.K. muutti Suomeen ja Poriin parempien tomaattien ja kestävän maun perässä.
Tommelierin työssä G.K:n (elämän-) tehtävä on tutustuttaa suomalaiset laadukkaampiin makuihin ja esimerkiksi eri tomaattilajikkeisiin. Samalla hän kouluttaa työlleen jatkajia ja jälleen uusia tommelier-sukupolvia. Partavetenään tomaattimehua käyttävän tommelierimme ainoa heikkous on kiivasluontoisuus – ja että hän tuo usein töitä kotiin, laatikkokaupalla.
Kestävän maun jäljillä
Tervetuloa!
Suomen ensimmäinen tommelier G.K. Porimodoro esittelee teille kestävän maun salaisuudet tulevassa videosarjassa. Näillä videoilla G.K. pääsee toteuttamaan (elämän-) tehtäväänsä tutustuttamalla teidät makujen lähteisiin ja esimerkiksi eri tomaattilajikkeisiin.
Makua ja vitamiineja!
Tommelier Porimodoro on saapunut kohteeseen ja matka kestävän maun jäljillä voi alkaa. Minkäs muun kuin maistelun merkeissä kaikkein pyhimmässä. Viva la vitaliteetti!
Tuoksuttaminen kannattaa!
Tommelier jatkaa NAMS Tomaattilan syvyyksissä aistinvaraisia havaintojaan ja jakaa arvokkaita vinkkejä siellä kauppojen hevi-osastoilla seikkaileville nautiskelijoille.
Pörriäiset
Tomaattirivistöjen välissä Porimodoro pyrkii löytämään Tomaattilan pienempiä, ahkeroivia työntekijöitä. Viiden hehtaarin tilassa näiden pienten pölyttäjäsankareiden löytäminen voi olla toisinaan haastavaa.
Pölyttäjärobotti
Vaikka ahkeria ovatkin, niin kontukimalaiset tarvitsevat hiukan tukea viiden hehtaarin pölyttämisurakassa. Reippaana kaverina tommelier Porimodoro otti kiinni yhden Tomaattilan pölyttäjäroboteista ja näytti tälle esimerkkiä miten homma hoidetaan.
Makeus
Rauhassa makeutta
Matka kestävän maun jäljillä jatkuu entistä syvemmällä Tomaattilan uumeniin. Tänään tommelier Porimodoro tekee tuttavuutta Roterno-tertun kanssa. Aikaa tutustumiseen ei paljon ole, sillä jo vuorokauden kuluttua tulee tertun olla toisaalla. Onko nämä sellaiset pikatreffit?
Punaposket
Tommelier Porimodoro jatkaa aistinvaraisia havaintojaan ja tekee selväksi mikä on ainoa oikea väri tomaatille. Ja eihän sitä tietenkään voi olla vastustamatta pientä haukkausta – ihan vain maun tarkistamiseksi.
Lämpö ja vesi
Nyt kun on päästy kypsänä poimitun tomaatin makuun, Porimodoro tutustuu erityisesti vastuullisuuden kautta syvemmin Tomaattilan toimintaan. Katso miten sadevesi, tuuletus ja harakat liittyvät hiilijalanjälkeen?
Puskafarssi
Roterno
Pakkaamo
LUKE
Pari sanaa tomaateista ja vastuullisuudesta tähän väliin . Tommelier on kiertänyt laajasti Tomaattilassa ja tehnyt tarkkaavaisen havainnon, jota myös LUKE (ei Skywalker) tukee omissa laskelmissaan. Nyt tarkkana, sillä jutussa riittää siemeniä, rekka-autoja sekä miljoonia litroja vettä.
Syventävää tietoutta voi tutkia täällä
Tutustu tarkemmin tommelierin ammattiin
TOMMELIERIN 6 TIETOISKUa
Oletko aina syönyt tomaattia väärin?
Varsin hyvä muistisääntö:
ykkönen on ykkönen.
NAMS-tomaatit ovat laatikossaan vielä kiinni varressa, jossa ne ovat kasvaneet. Kun raotat ensimmäistä kertaa tämän pienoiskasvihuoneen kantta, poimi ensimmäisenä lähinnä leikkauskohtaa oleva tomaatti. Ja herkuttele siitä tomaatti kerrallaan kohti loppupäätä. Näin varsi antaa tomaateille makua ja elinvoimaa aina lautaselle asti. NAMS!
Poimitaan, kun aika on kypsä. Ja tomaatti.
Etelän tuontitomaatit poimitaan raakana, jotta ne kestävät kuljetuksen läpi Euroopan. Pyhä isä! Matkalla niihin tarttuu ripaus punaista väriä, mutta makua tuskin ollenkaan. NAMS-tomaatit poimitaan vasta sitten, kun aika on kypsä – ja ennen kaikkea: vasta sitten, kun tomaatti on kypsä. Maistat eron.
Makeus on elämän suola.
Ei kun sokeri.
Tavallinen kuluttaja ei varmasti mieti tomaattien Brix-arvoja, mutta olisi syytä. G.K. Porimodoro mietti niitä ensimmäisenä herätessään. Brix-arvo kuvaa tomaatin makeutta – eli sitä, miten herkulliselta se kielen päällä maistuu. Nams-tomaattien osalta luku on tuontitomaatteihin verrattuna pilvissä: lähes kuusi.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja lajia.
Kun pääset herkullisten, kypsänä käsin poimittujen NAMS-tomaattien makuun, loppua ei näy. Eikä tarvitsekaan. Kun tomaattien kuningas Roterno on koemaistettu, miten olisi pieni mutta makea Piccolo? Tai Encore isoon nälkään? Täyteläinen Vertion? Vai tarttuuko gouraan kypsän vihreä Gourami?
Vaali kestävää makua rasiassa
NAMS-tomaatin luonnollinen elinympäristö ei ole kaupan laari tai muovipussi, vaan pahvinen rasia. Se on kuin pieni kasvihuone, jossa tomaatti elää kuin herran kukkarossa – ja säilyttää herkullisen makunsa pitkään. Kun haluat vaatia kestävää makua, ja vaalia kestävää makua, poimi ostoskoriin NAMS–rasia.
NAMS-tomaatti ei jää kaappiin
Tomaattia, etenkään laadukasta NAMS-tomaattia, ei milloinkaan laiteta jääkaappiin. Siellä se ainoastaan menettää makunsa ja veltostuu. Tässä helppo muistisääntö: NAMS – ei jää kaappiin… vaan syödään käsistä. Jos laitat tomaatteja jääkaappiin, G.K. tulee henkilökohtaisesti hakemaan ne sieltä pois.
NAMS Roterno
ROTERNO ON TOMAATTIEN KUNINGAS.
Jos olet joskus ihmetellyt miten NAMSilan Roterno-tertuissa on aina 5-6 tomaattia, niin se on huolellisen hoitamisen ansiota. Roternojen kukinnot nimittäin trimmataan aina rasiaan sopivaan määrään jo kukintovaiheessa niin, että oksan ravinteet jakaantuvat ja keskittyvät tasaisesti, eikä synny hävikkiä.
NAMSilan Roternot poimitaan vasta kypsinä ja pakataan rasiaan tertuissaan, joissa ne jatkavat mehevöitymistään vielä kotonakin. Roterno on tunnettu täyteläisestä, matalahappoisesta maustaan ja niissä on korkea sokeripitoisuus.
Roternot sopivat kaikenlaiseen ruoanlaittoon, mutta ovat parhaimmillaan tuoresalaateissa, leivän päällä ja tietysti kaikissa YesYesYes- ja Madonna-ravintoloiden resepteissä.