TERVETULOA MAKEAAN JA LOPUTTOMAAN SUOMEN KESÄÄN.

Miehiä pellolla auringon laskussa

Satakunnassa syntynyt, Sveitsissä rahoitusalalla työskennellyt,
Sebastian Anttila näki tässä mahdollisuuden tehdä jotakin merkityksellistä.
Hän keräsi rahoittajat mukaan ja rakennutti huippumodernin, kestävään viljelyyn suunnitellun kasvihuoneen keskelle Satakuntalaista sielunmaisemaa. NAMS syntyi tarpeesta tuottaa kestävästi viljeltyjä, kesältä maistuvia tomaatteja suomalaisille ympäri vuoden.

ROTERNO.
ENCORE.
PICCOLO.
KOLME KAVERUSTA LUMIHANGESSA.

Eikä ihan mitä tahansa juntteja vaan maahanmuuttajia sieltä missä tomaatti keksittiin. Suomessa luullaan usein että tomaatti on tomaatti vaikka oikeasti tomaattilajikkeissa ja niiden maussa on vähintään yhtä isoja eroja kuin viinirypäleissä ja niiden johdannaisissa joita sommelierit nuuhkivat japurskuttelevat ja suomipoika ja tyttö maistelevat lauvantai-iltaisin ennen saunaa ja uuniperunoita.

Puolukat

Saison Sadonkorjuuolut

Tuunattu ratatouille

Tuunattu ratatouille

Parhaat tomaattireseptitTUUNATTU RATATOUILLEAinekset 2 NAMS terttutomaattia1 lenkkimakkara1/2 kesäkurpitsa1 sipuli3-4 rkl tomaattipyre3-4rkl sinappi Oliiviöljyä, suolaa, pippuriaValmistus Viipaloi makkara, kurpitsa, sipulit ja tomaatit. Laita vuuan pohjalle sinappi,...

Jättirapu-kirsikkatomaattipasta

Jättirapu-kirsikkatomaattipasta

Parhaat tomaattireseptitJattirapu-kirsikka-tomaattipastaAinekset 1/2 kg NAMS Piccolo kirsikkatomaatteja1/2 kg jättiravun pyrstöjä kuorittuina2 valkosipulinkynttä6 aurinkokuivattua tomaattia1 miedohko chili2 rkl voita2 rkl oliiviöljyä1 dl valkoviiniä1/2 dl sitruunan...

Paholaisen hillo

Paholaisen hillo

Parhaat tomaattireseptitpaholaisen hilloAinekset 500 g NAMS tomaatteja1 kpl punainen paprika3 kpl punaista mietoa chiliä2 kpl valkosipulin kynttä1 tl suolaa0,5 tl mustapippuria1 tl oreganoa2 rkl (omena) viinietikkaa2 dl hillosokeriaValmistus Leikkaa tomaatit pieniksi...

Tomaattisipsit

Tomaattisipsit

Parhaat tomaattireseptitTOMAATTISIPSITAinekset NAMS tomaatteja 
suolaa 
mustapippuria 
oliiviöljyä 
(yrttejä) 
Valmistus 1. Leikkaa tomaateista puolen sentin paksuisia siivuja ja asettele ne leivinpaperille, uunipellille. 
2. Mausta kevyesti suolalla ja...

Richard McCormick`s Caprese

Richard McCormick`s Caprese

Parhaat tomaattireseptitRichard McCormick`s CapreseAinekset 12 kpl NAMS tomaattia250 g Mozzarella di Bufala -juustoaOliiviöljyäSormisuolaaMustapippuriaKourallinen tuoretta basilikaaValmistus Leikkaa tomaatit ohuiksi siivuiksi ja asettele ne neljälle lautaselle.Revi...

Richard McCormick`s Bruschetta

Richard McCormick`s Bruschetta

Parhaat tomaattireseptitRichard McCormick`s BruschettaAinekset 12 kpl NAMS tomaattia1 ruukku tuoretta basilikaa1 tl hienoa merisuolaa1 dl oliiviöljyä4 siivua vaaleaa hapanjuurileipää4 rkl oliiviöljyä1 kpl iso valkosipulinkynsimustapippuriasormisuolaaValmistus Leikkaa...

Ratatouille

Ratatouille

Parhaat tomaattireseptitRatatouilleAinekset 2 sipulia3 valkosipulinkynttä500 g NAMS tomaatteja400 g laadukasta tomaattimurskaa1 rkl balsamiviinietikkaa1 munakoiso1 kesäkurpitsaa1 keltainen tai punainen paprika1 kasvisliemikuutio1/2 luomusitruunatuoretta...

Shop

[et_pb_shop posts_number=”1″ columns_number=”1″ _builder_version=”4.7.5″ _module_preset=”default” title_text_align=”center” price_text_align=”center”][/et_pb_shop]
[et_pb_shop posts_number=”2″ columns_number=”1″ _builder_version=”4.7.5″ _module_preset=”default” title_text_align=”center” price_text_align=”center”][/et_pb_shop]