Parhaat tomaattireseptit

Mansikka-tomaattipiirakka

Ainekset
TÄYTE
300 g
mansikoita
3–4
makeaa NAMS tomaattia
50 g
tummaa sokeria
POHJA
100 g
voita
100 g
sokeria
1
kananmuna
1 tl
vaniljasokeria
3 dl
vehnäjauhoja
PINTAMURU
50 g
voita
50 g
ruokokidesokeria
1/2 dl
vehnäjauhoja
1–2 dl
kaurahiutaleita
Valmistus

Aloita täytteestä: leikkaa tomaatista liha irti ja poista siemenet. Laita kattilaan tomaatin liha, mansikat ja sokeri ja keitä 5-10 min, jätä sitten jäähtymään.

Tee sitten piirakkapohja: sekoita voi ja sokeri, lisää joukkoon kananmuna. Sekoita hyvin ja siivilöi joukkoon kuivat aineet. Sekoita piirakkataikina tasaiseksi ja painele se sitten rasvattuun uunivuokaan. Painele reunat niin, että nousevat hiukan. Kaada jäähtynyt mansikka-tomaattimassa taikinalle.

Valmista muruseos nyppimällä kaikki pintamurun ainekset sekaisin ja levitä se piirakan pintaan. Paista 200 asteesssa, noin 30-35 minuuttia.

Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua, kannattaa kuitenkin muistaa, että piirakan maku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. Tämän piirakan seuraksi sopii loistavasti vaikka vaniljajäätelö.

Katso myös

Uusimmat videot

Embedded thumbnail for Tomaattijäätelö
4 viikkoa 6 tuntia ago
Embedded thumbnail for Uunipasta
Yksi kuukausi 2 viikkoa ago
Embedded thumbnail for Tabouleh salaatti
2 kuukautta 2 viikkoa ago

Nämä elintarvikkeet on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista.

Hyvää Suomesta -merkki voi olla pakkauksessa myös näin.

Sydänliiton hyväksymä merkki, joka kertoo suolan ja rasvan kohtuullisesta määrästä.

Merkki osoittaa, että yritys noudattaa Laatutarha-ohjeistoa.