Saammeko esitellä:

G.K. Porimodoro, Suomen ensimmäinen tomaattisommelier. 

ROTERNO, PICCOLO, ENCORE, VERTION JA GOURAMI. NIIN KAUKANA LAARITOMAATEISTA KUIN LUMIHANGESSA PÄÄSEE.

Meistä on kummallista, että tomaattilajikkeita, joita on olemassa satoja erimakuisia, kokoisia ja näköisiä, ja jotka kaikki maistuvat yhtä erilaisilta kuin viinit, myydään edelleen markettien laareissa nimettömänä bulkkina. Funtsatkaa, jos eri viinejäkin myytäisiin laaritolkulla alkoholinimisenä mielijuomana. Tomaateissa on eroja aivan samalla tavoin kuin viinirypäleissä.

Me haluamme Suomen siirtyvän bulkista laatuun ja siksi kasvatamme Porin NAMSilassa ympäri vuoden, myös keskellä hohtavia lumihankia, maailman tomaattilajikkeiden makuaatelistoa.

NAMS_tomaatti_kaikki_lajikkeet

KESÄN MAKUJA TALVELLA: MADONNA & YES YES YES!

Italialaisen Madonnan ja kasvisravintola Yes Yes Yes:n omistajat Richard McCormick ja Ville Relander olivat jo päättäneet, että eivät tarjoile talvikuukausina lainkaan tomaattiruokia. Vuosien etsimisen ja testaamisen jälkeenkään he eivät olleet löytäneet tuoreita, kesältä maistuvia talvitomaatteja.

Kaikki muuttui, kun he löysivät kypsinä poimitut NAMSit. Nyt me kaikki saamme nauttia kesältä maistuvia Italialaisia ja kasvisherkkuja paitsi kotonamme, myös Madonnassa ja Yes Yes Yes:issä. Kurkkaa reseptit sivuiltamme tai tule käymään. Tervetuloa. Benvenuto. Welcome.

Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. Juuri kun suomalaiset ovat päässeet makeiden Suomessa kasvaneiden tomaattien makuun, niin lysti loppuu kuin kuuluisan kanan lento. Räntää alkaa vihmoa vaakatasossa. Harmaa on varmaa ja varastoissa kypsyneet, raakoina poimitut, mauttomat tuontitomaatit valtaavat taas markettien laarit. Sebastian ja kaverit rakennuttivat NAMSilan keskelle suomalaista sielunmaisemaa, jotta me kaikki saisimme nauttia kesältä maistuvia, suomalaisia tomaatteja ympäri vuoden.

RESEPTIT

Tuunattu ratatouille

Tuunattu ratatouille

Parhaat tomaattireseptitTUUNATTU RATATOUILLEAinekset 2 NAMS terttutomaattia1 lenkkimakkara1/2 kesäkurpitsa1 sipuli3-4 rkl tomaattipyre3-4rkl sinappi Oliiviöljyä, suolaa, pippuriaValmistus Viipaloi makkara, kurpitsa, sipulit ja tomaatit. Laita vuuan pohjalle sinappi,...

Jättirapu-kirsikkatomaattipasta

Jättirapu-kirsikkatomaattipasta

Parhaat tomaattireseptitJattirapu-kirsikka-tomaattipastaAinekset 1/2 kg NAMS Piccolo kirsikkatomaatteja1/2 kg jättiravun pyrstöjä kuorittuina2 valkosipulinkynttä6 aurinkokuivattua tomaattia1 miedohko chili2 rkl voita2 rkl oliiviöljyä1 dl valkoviiniä1/2 dl sitruunan...

Paholaisen hillo

Paholaisen hillo

Parhaat tomaattireseptitpaholaisen hilloAinekset 500 g NAMS tomaatteja1 kpl punainen paprika3 kpl punaista mietoa chiliä2 kpl valkosipulin kynttä1 tl suolaa0,5 tl mustapippuria1 tl oreganoa2 rkl (omena) viinietikkaa2 dl hillosokeriaValmistus Leikkaa tomaatit pieniksi...

Tomaattisipsit

Tomaattisipsit

Parhaat tomaattireseptitTOMAATTISIPSITAinekset NAMS tomaatteja 
suolaa 
mustapippuria 
oliiviöljyä 
(yrttejä) 
Valmistus 1. Leikkaa tomaateista puolen sentin paksuisia siivuja ja asettele ne leivinpaperille, uunipellille. 
2. Mausta kevyesti suolalla ja...

Richard McCormick`s Caprese

Richard McCormick`s Caprese

Parhaat tomaattireseptitRichard McCormick`s CapreseAinekset 12 kpl NAMS tomaattia250 g Mozzarella di Bufala -juustoaOliiviöljyäSormisuolaaMustapippuriaKourallinen tuoretta basilikaaValmistus Leikkaa tomaatit ohuiksi siivuiksi ja asettele ne neljälle lautaselle.Revi...

Richard McCormick`s Bruschetta

Richard McCormick`s Bruschetta

Parhaat tomaattireseptitRichard McCormick`s BruschettaAinekset 12 kpl NAMS tomaattia1 ruukku tuoretta basilikaa1 tl hienoa merisuolaa1 dl oliiviöljyä4 siivua vaaleaa hapanjuurileipää4 rkl oliiviöljyä1 kpl iso valkosipulinkynsimustapippuriasormisuolaaValmistus Leikkaa...